Kulttuuriperintökonferenssin ohjelma on suomeksi. Konferenssissa on simultaanitulkkaus suomi-venäjä. Tulkkauksen seuraamista varten suosittelemme zoom client for [...]
Kansainvälinen viisihenkinen valintalautakunta valitsi Kainuussa sijaitsevan Kuhmon kaupungin vuoden 2023 suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi. Valinta merkitsee sitä, [...]
Kesä on kääntymässä syksyyn ja Sommelon järjestäjien katseet suuntautuvat ensi vuoteen. Sommelo järjestetään 16. kerran [...]
Koronan vuoksi kesäkuussa alkamaan suunnitellut kurssit joudutaan peruuttamaan. Yksi syistä on mahdollisesti kesäkuussa jatkuvat rajoitukset [...]
Olemme joutuneet peruuttamaan Sommelon kurssit tulevan kesän osalta, koska epäselvä koronatilanne on vaikeuttanut järjestelyjä. Toivomme, [...]
Sommelon festivaalipassit ovat nyt ostettavissa! Passeja myydään vain Kuhmo-talolta ja ne oikeuttavat pääsyyn kaikkiin konsertteihin [...]
Sommelon toiminta-ajatukseen kuuluu arkaaisten lauluperinteiden vaaliminen ja niiden kulttuurisen merkityksen esillä pitäminen. Yhdessä Runolaulu-Akatemian ja [...]
Musiikkijuhla Sommelo kesäfestivaalina peruuntuu. Festivaalin järjestämistä vielä elokuun alussa pidettiin yhtenä vaihtoehtona viimeiseen saakka. Tilanteen [...]
Musiikkijuhla Sommelo on päättänyt odottaa huhtikuulle, kumpi vaihdoehto festivaalin järjestelyissä toteutetaan. Ilmoitamme silloin pidetäänkö tapahtuma [...]
Musiikkijuhla Sommelon valmistautuminen 15-vuotisjuhlaansa jatkuu tässä poikkeuksellisessa tilanteessa kahden vaihtoehdon mukaisesti. Voimassaolevien sääntöjen ja ohjeiden [...]