Sommelon toiminta-ajatukseen kuuluu arkaaisten lauluperinteiden vaaliminen ja niiden kulttuurisen merkityksen esillä pitäminen. Yhdessä Runolaulu-Akatemian ja Runolaulajat ry:n kanssa Sommelo järjestää noin kymmenen runolauluklubi-konsertin sarjan, jossa jokaisessa on mukana runolaulua ja sen lisäksi jokin paikallisesti tai ajankohtaisesti kiinnostava erillinen sivuteema.
Sommelon runolauluklubikonserttien (10 kpl) aikataulu, paikat ja teemat, alustavasti, ovat seuraavat:
torstaina 18.6. klo 15.00. Kuhmon kamarimusiikkikeskus. Laulajana Pekka Huttu-Hiltunen. (tilaisuutta ei striimattu).
perjantai 26.6. klo 19.00 Kuhmossa, Kaesan Kotileipomon kahvila, runolauluklubien avajaiset. Laulamassa Taito Hoffrén ja Maari Kallberg. Lisäksi videotervehdyksiä niiltä Sommelon taiteilijoilta, joiden piti olla paikalla
lauantai 25.7. klo 18.00 Suomussalmella, Rautiaisen myllyllä. Laulajana Pekka Huttu-Hiltunen
perjantai 4.9. klo 19 Pukkilasta, Laulajana Ilona Korhonen
lauantai 10.10. klo 14.30 Kuhmossa, Juminkeossa. Esiintyjänä Emmi Kujanpää. Tilaisuuden sivuteemana on suomenkielinen kirjallisuus, Elias Lönnrot, Aleksis Kivi ja Ortjo Stepanov.
lauantai 24.10. (siirretty koronapandemian vuoksi myöhemmin toteutettavaksi)
perjantai 30.10. klo 18.00 Ilomantsin Parppeinvaaralla, Runolaulajan pirtissä. Esiintyjinä Liisa Matveinen ja Tellu Turkka. Sivuteemana on Pohjois-Karjalan runolaulut.
perjantai 4.12. klo 18.00 Nurmeksessa, Puukarin pysäkki. Esiintyjinä Mammu Koskelo ja Anni Inkeri Korhonen.
perjantai 11.12. klo 18.00 Kuhmossa, Vienan Portti, sivuteemana Rimmin Uljaska. Esiintyjinä Taito Hoffrén, Janne Seppänen ja Pekka Huttu-Hiltunen.
perjantai 18.12. (kellonaika ilmoitetaan myöhemmin) Kuhmo, Kaesan Kotileipomon kahvila, sivuteemana joulu
Runolauluklubeja pääsee seuraamaan osoitteessa www.sommelo.net
Aikataulua päivitetty viimeksi 30.10.2020.