Ohjelma

Valokuva: Tiia Öhman

Ritva Nero: Paimenpitti

perjantai 28.6.2024 Klo 19:00 - 20:00 | Kuhmo-talo, Lentua-sali
25 € / 20 €

Osta lippu

Ritva Neron ’partymetalfolk’ on yhdistelmä 1800-luvun tanssityyleissä punottua melodiikkaa sekä metallimusiikista ammennettua basso&rumpu-osaston tykitystä. Yhtyeen keikoilla on nähty niin maanitusta, moshpittiä kuin masurkkaa. Vuonna 2017 perustettu Ritva Nero on esiintynyt mm. Saksassa, Ruotsissa ja Sveitsissä, ja yhtyeen esikoisalbumi Immortal Tradition (Bafe’s Factory) julkaistiin vuonna 2022.

Paimenpitti-konsertissa kuullaan Immortal Tradition -albumin ohjelmistoa sekä uusi Paimenpitti. Yhtyeen riveissä esiintyvät Santte Salonen (sopraanosaksofoni), Emilia Lajunen (avainviulu), Heikki Kylkisalo (irlantilainen säkkipilli), Janne Ojajärvi (huuliharppu, munniharppu, pitkähuilu), Jani Snellman (basso) ja Patrik Fält (rummut).

”Kun Ritvan Neron kokoonpanoon valikoidut persoonalliset soittimet yhdistyvät taitavien muusikoiden käsissä yhteiseksi äänimaailmaksi, ei lopputuloksena voi olla muuta kuin todellinen melodioiden ja harmonioiden kirjo, jonka äärellä riittää pitkäksi aikaa kuunneltavaa ja tunnelmoitavaa.” Aleksi Parkkonen / Kaaoszine 8.2.2022


Esiintyjä:

  • Ritva Nero