Muutoksia Pohjoismaisen illan esiintyjissä: Solju peruuntunut, tilalla Wimme & Rinne

Valokuva: Matti Berg

Kuva: Matti Berg

Muutoksia Sommelon ohjelmassa: Solju on joutunut perumaan esiintymisensä sairastapauksen takia Pohjoismaisessa illassa perjantaina klo 19 Lentua-salissa. Olemme kuitenkin saaneet tilalle Wimme Saaren duollaan Wimme & Rinne yhdessä Tapani Rinteen kanssa. Lisäksi konsertissa esiintyvät saamelaismuusikko, äänitaiteilija Torgeir Vassvikin yhtye Vassvik, tornionjokilaaksolainen laulaja-kantelisti Mirja Palo sekä Grönlannista lähtöisin oleva Hivshu.

Wimme & Rinne

Ikiaikainen joiku ja modernit äänimaailmat kohtaavat luoden universaalia, ajassa kiinni olevaa musiikkia.

Saamelainen Wimme Saari on kotoisin Käsivarren Kelottijärveltä. Traditionaalisen joiun suvereenina taitajana hän on kehittänyt myös täysin oman modernin joikaustyylinsä, jossa kuuluu vaikutteita aikamme musiikista – ja jopa äänitaiteesta.

Tapani Rinne on asunut koko aikuisikänsä urbaanissa Helsingissä, mutta hänen juurensa löytyvät Länsi-Suomen Satakunnasta. Lapsuuden avarilla peltomaisemilla lienee vaikutuksensa siihen, että Rinteen puhaltamissa saksofoni- ja klarinettilinjoissa on aistittavissa vahva tilantunne, jonkinlainen ”pohjoismaisuus”.

Saari ja Rinne ovat tehneet musiikkia yhdessä yli neljännesvuosisadan ajan ja kiertäneet esittämässä sitä eri mantereilla. Ystävysten nykyinen kokoonpano on duo, Wimme & Rinne, jossa molempien persoonien taustat ja kokemus yhdistyvät. Tuloksena on herkkää ja voimakasta musiikkia, joka on läsnä tässä ja nyt.